.

.
Klikkaa kuvaa - löydät selkeän tunnekartan !
Bookmark and Share

maanantai 4. marraskuuta 2013

TUNNEKARTAN RAKENTEESTA



Tunnekartan keskipisteestä löytyvä rauha on hyvä pitää myös tunteiden tarkastelun keskiössä. Sen avulla olen antanut joissakin blogiteksteissäni eri tunteille sijaintimäärittelyn käyttäen viisarikellosta tuttuja suuntia ja tunnesanan etäisyyttä keskipisteestä.  

kiintymys ( klo 3 = 4. ) 



 

Keskipiste toimii myös tunnekartalta löytyvien vastatunteiden peilauspisteinä.

Esimerkiksi tunnekartan keskellä sen yläosassa neljännellä kehällä keskipisteestä näkyy ilo. Kun siirryt ilosta keskipisteen rauhaan ja sen jälkeen suoraviivaisesti yhtä kauas keskipisteestä kuin ilo on rauhasta, niin törmäät suruun.

Tällä tavoin voit etsiä jokaiselle tunteelle sen vastatunteen peilaamalla tunnekartan keskipisteen kautta Ne saattavat joskus olla myös toisiaan selittäviä tunteita - esimerkiksi viive ja väheksyntä. Olen kuitenkin yrittänyt valita tunnekartalle mahdollisimman yleisesti käytössä olevia sanapareja.  Myös tunteiden alla näkyvät minä-viestit on valittu suuhun sopiviksi.


  Paul Martlew
 
Tunnekartan rakenneperiaatteeseen kuuluu kunkin tunteen ympäriltä löytyvät vieritunteet. Ne liittyvät usein tavalla tai toisella tarkastelun keskiössä kulloinkin olevaan tunteeseen.

Voit tutkailla ensin vain vihreällä kirjoitettujen tunteiden vieritunteita. Lähimmältä kehältä, löydät niitä kahdeksan. Mikäli etsit vieritunteita myös sitä seuraavalta kehältä, niin saat ihmeteltäväksi 16 uutta tunnetta, jotka liittyvät tuohon tarkastelemaasi tunteeseen.

Vastuun ( klo 1.30 =2) vieritunteita ovat : luottamus, riittävyys, kunnioitus, myötätunto, kutsumus, kiitollisuus, lempeys ja taitavuus.

 



Myönteisiksi käsitetyt tunnetilat sijoittuvat lähinnä tunnekartan oikeaan yläneljännekseen. Kielteisiäkin tunteita käsiteltäessä on hyvä pitää mielessä niiden positiiviset vastineet, jotka löytyvät keskipisteen toiselta puolelta. 

Vihan pikahoitoon suositellaan laskemista  hitaasti kymmeneen ja hengityksen rauhoittamista.  Silloin vahvat sisäänhengitykset muutetaan tietoisesti pitkiksi uloshengityksiksi.  Hermostokin rauhoittuu samalla.
 
     Billy Alexander
 
Tunnekartan keskipisteestä suuntautuu kahdeksan tunneskaalaa eri ilmansuuntiin. Ne kuvaavat tunnetilan kehittymistä yhä helpommin havaittavaksi.  Kuhunkin tunneskaalaan liittyy oman tyyppisensä hengitystyyli.  Se voi koostua joko pitemmistä tai lyhyemmistä ulos- tai sisäänhengityksistä

Esimerkkinä hengitystyylien muuttumisesta kerron usein  sisäänhengityspainotteisten tunneskaalojen hengitystempon kasvamisesta.  Vertailepa itseksesi seuraavien neljän tunnetilan hengitystapaa keskenään : kiihkoviha, pelko ja itkuinen suru.

Olen antanut näille kahdeksalle tunneskaalalle tunnekartan hahmottamista helpottavat nimet.  Tutustuitkin niihin jo "Tähtimatkalla". Tunneskaalat kulkevat kohti kahdeksaa perustunnetta, jotka on tässä lueteltu myötäpäiväisessä järjestyksessä. 

Kyllä sieltä kiintymyskin löytyy.

 Rafael Marchesini
 

 INHOa kohti
"LUOVUTTAMINEN"

 SURUsta keskipisteeseen 
"HYVÄN PUUTTUMINEN"

 PELKOa kohti
"EI TOIMITA OIKEIN"

 VIHAa kohti
"EPÄTYYDYTTÄVÄ SUHDE"

 IHAILUa kohti
"TAVOITTEELLISUUS"

 ILOa kohti
 "HYVÄN LÄSNÄOLO"

 USKALLUSta kohti
"TOIMITAAN OIKEIN"


KIINTYMYStä kohti
"TYYDYTTÄVÄ SUHDE"





Omalla viisaudellani en olisi pystynyt tällaista monimutkaista tunnerakennelmaa luomaan, joten niinpä kiitoksena merkitsen tämän tunnekartan lukuohjeen  allekirjoitukseen taas nämä tutut sanat:
 

    Kunnia yksin Jumalalle
    (Soli Deo Gloria eli SDG)

    Pelle Gudsson




















 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos tekstini herätti ajatuksia, niin voit kertoa niistä tässä.